On mennyt vauhdilla. Töissä ollut kivan kiirettä ja tekemistä koko ajan. Olen käynyt tänään tutustumassa erääseen yhteistyökumppaniimme. Kuten siellä todettiin, emme kilpaile asiakkaista vaikka samanlaista työtä teemmekin. Asiakkaat tarvitsevat kaikkia niitä tahoja joita vain on heille saatavilla.

Olen tässä viikonlopun ja alkuviikon miettinyt asiaa, mihin saakka pitää ystävyyden alkoholistin kanssa venyä. Totesin, eilen ettei enää tämän pidempään. Tulin vain surulliseksi erään entisen ystäväni yhteydenotoista ja hänen syyllistävästä tavastaan esittää asioita ja kuvitella asioita. Kukaan ei valitettavasti jaksa olla toisen roskasankko ikuisesti. Pitkään sitä kestinkin 4 vuotta, tämä samaa. Välillä sättimistä ja sitten anteeksiantelua. On joskus ajateltava omaa jaksamistaan, jos toinen vain vie voimia sinulta, onko se silloin oikeastaan ystävyyttä vai mitä se on? Uskon, että meillä kaikilla on ihmisiä ympärillä jotka vain imevät meistä energiaa. Vaikka ystävyyshän on kaksisuuntainen tie.. ei voi olla vain ottajia ystävyydessä ja antajia. Vaan tukea pitää osata ottaa ja antaakin. Kertokaa mielipiteitänne, onko teilläkin ystäviä jotka vain imevät voimia teistä eivätkä anna voimia? Missä menee raja omassa jaksamisessa, tuon asian suhteen?
Kaikkea ei pidä eikä tarvitse sulattaa, ja onni on että voimme valita ystävämme vai?

Tämmöistä ajatusvirtaa tänään viikon keskiosan kynnyksellä.